Vanhaa viiniä Kytäjän metsissä

Timon analyysi loppusuoran tapahtumista oli osuva - tapahtunut ei ollut sattumaa vaan ratamestarin suorittama "harkittu välistä veto". Veikkaan etteivät Hönöt olleet ainoita jotka kompastuivat tähän "ratamestarin erikoiseen".

Kiitos vielä kaikille mukana olleille. Kuuden väliin jääneen Jukolan jälkeen Kytäjä maistui kuin se kuuluisa vanha viini - maku oli parantunut entisestään. Kaiken paineen keskellä metsässä olemisesta pystyi todella nauttimaan ja yön tunnelma vei mukanaan!

Mitä jäi käteen - Sujuvat järjestelyt, kaikkien aikojen suunnistettavin Jukola -maasto ja .... hylsy

Yhdeksän Jukolan jälkeen voi vaan todeta, että joka kerta tapahtuma tarjoaa jotain uutta ja unohtumatonta.

Allekirjoittanut tuli paikan päälle jo perjantaina kipinää pitämään ja perjantai-illan fiilistely teltoilla seuraten heräävää kisakeskusta oli mukavan rauhoittava kokemus.

Sää vaihteli poikkeuksellisen paljon päivien aikana. Lauantainana päivällä sai nauttia upean pilvipoutaisesta mutta varsin tuulisesta säästä. Telttakepit vaan lentelivät, mutta teltta onneksi pysyi paikoillaan.Venlat pääsivät liikkeelle kohtuusäässä, kunnes illan kuluessa syvä saderintama saavutti kisakeskuksen. Vettä tuli koko yön ja se yhdistettynä tapahtuman eteläiseen sijaintiin, varmisti sen että pimeää riitti Jukolan viestin useammallekin osuudelle. Ei voi kuin ihmetellä Hönöjen pimeäeksperttien vakaata menoa säästä huolimatta. Aamun valjetessa sää sitten selkeni ja viimeiset (hönöillä siis yli puolet) osuudet päästiinkin taivaltamaan upean aurinkoisessa kesäsäässä.

Järjestelyt toimivat hienosti. Kerrankin pajamajoihin pääsi jonottamatta ja kisakeskus oli rakennettu sopivan väljäksi. Sateesta huiolimatta emme hukkuneet mutaan ja telttamme vieressä liikennettä ohjanneet sotapoliisit pitivät homman ihailtavan jämäkästi hanskassa.

Porukka oli (tähän ollaan siis jo totuttu aiempinakin vuosina) taas kerran mahtavaa. Läppä lensi teltassa ja kaveria kannustettiin viimeiseen asti. Eikä sovi unohtaa poikien tyytyväistä myhäilyä, kun Antin siskon Venlajoukkuekin kävi piristämässä äijien arkea.

Maasto oli todella haastava. Jyrkkäseinäisiä kallioita ja syviä solia. Pienipiirteisiä avokalliota, joiden välissä hienoja suokaistaleita. Tänä vuonna jokainen joutui jonojen valinnan lisäksi myös oikeasti valitsemaan omat reittinsä - mahtavaa. Konkarimme voimakävelija Virtasen sanoin: "Kaikkien aikojen upein ja suunnistettavin maasto".

Entä sitten lopputulos. Huolimatta vaativasta maastossa, suunnistus sujui kaikilta komeasti. Omalta osaltani se kaikkein ainutlaatuisin kokemus olisi saanut jäädä kyllä tulematta.

Toiseksi viimeinen rasti ennen maalileimausta oli sijoitettu houkuttelevasti melkein maalisuoran päähän. Sen leimauksen jälkeen jokin päässä naksahti. Liekö ollut liikaakin voimia ja intoa jäljellä, mutta päätin aloittaa ajoissa mahtavan loppukirin - silmissä kai kiilteli jo Hönöjen maalisuorakuninkaan tavoiteltu titteli. Innoissani juoksin melkein tuon traakisen viimeisen rastin ohi, mutta onneksi rastilippu sijaitsi keskellä juoksuväylää, joten vain hiukan vauhtia hiljentäen leimasin tuon viimeisen rastini. Ja sitten vaan armotonta laukkaa maalileimaukseen. Emitin tarkastuspisteessä se sitten tapahtui. Tarkistuslaite piippasi kaksi kertaa, jonka jälkeen toimitsija ohjasi hämmentyneen hönön selvittelytilaan. Siellä minulle sitten ystävällisesti näytettiin, että olin niellyt kakistelematta ratamestarin viimeisen jipon.Noita viimeisiä rasteja olikin itse asiassa kolme kappaletta osuudesta riippuen muutaman kymmenen metrin päässä toisistaan. Innoissani olin leimannut tietysti väärän niistä kolmesta. Eipä siinä auttanut muuta kuin allekirjoittaa oikein virallinen paperi, jossa myönsin syyllistyneeni pikkupummiin.

Harmitti. Vietävästi. Se ainoa juttu joka suunnistuksessa tarvitsee muistaa, eli että aina rastia leimatessa pitää tarkistaa onko tuon leimasimen ja oman kartan rastimääre sama, oli unohtunut. Hylky tuli ja Hönöjen ykkösjoukkue on ensi vuonna lähtölistan peräpäässä. Liekö ollut kaverin lohduttelua, mutta joku hönöistä totesi ystävällisesti mokaa manatessani, että tästähän seuraa vaan se että ensi vuonna Hönöjen 10v juhlajukolassa ykkös- ja kakkosjoukkue pääsee lähtemään vierekkäin jonon peräpäästä - mukavampaa sitä on yhdessä matkaa tehdä kun kerta samaa joukkuettakin ollaan.

Suuret kiitokset taas kerran kaikille paikan päällä ja verkoissa mukana olleille !


terveisin sisu -paidan "onnellinen" omistaja
- järjestäjät olivat liittäneen joukkuemateriaaliin tänä vuonna yhden sisu paidan per joukkue, jonka Hönöt luovuttivat allekirjoittaneelle muistoksi ja luultavasti muistuttamaan ikuisesti (oma tulkinta) tästä varsin unohtumattomasta episodista. Taidankin suunnistaa ensi vuonna se päällä, jospa lisäisi sitä suunnistuksessa aina tarvittavaa malttia aina yhtä huuruisessa loppusuorahuumassa.

Hönöt saapuneet Kytäjälle

Poikkeuksellisesti kävimme pystyttämässä Hönöjen Jukola 2010 leirin tänä vuonna jo perjantaina. Itse olin työreissulla Hesassa perjantaina ja totesin, että mitä tässä turhaan tekemään illaksi kotiin ja aamuksi takaisin koukausta Tampereelle. Kipi, Kalle ja Kallen kaveri tulivat ystävällisesti jelppimään teltanpystytyksessä, joten nyt sitten istuskelen teltassa ja fiilistelen.

Kisakeskuksessa oli kivan odottava tunnelma.  Huolimatta siitä, että varsinainen h-hetki vasta huomenna, paikalle virtaa tasaisesti erityisesti ulkomaalaisia kanssakilpailijoita. Sää on ehkä se suurin kysymysmerkki. Alkuilta oli suorastaan upea täällä, mutta vähän ennen yhdeksää saatiin puolisen tuli sitten ihan kunnolla vettä niskaan. Ainakin toistaiseksi teltta kuitenkin on pitänyt vedet oikealla puolella telttakangasta.

Ei kai tässä sitten muuta kuin nukkumaan (kerrankin ajoissa) ja odottelemaan loppuretkueen saapumista.

Salpaus rogaining metri metriltä

Näin Jukolaan viritäydyttäessä voisi omaksi mentaalitreeniksi ja muiden iloksi käydä vaikka oheinen faktalehti Hönöjen iskujoukon (Kipi, Aki, Pekka ja Timo) 3 tunnin urakasta toukokuun viimeisen viikonlopun Salpaus -rogainingissa.

Liekö jotain opittiin tai ei, mutta heinäkuun 24. päivä jatketaan ja tällä kertaa taivalletaankin jo kokonaista 8 tuntia.