-täsmähaku

sunnuntaina, toukokuuta 04, 2008

Kuri ja järjestys kunniaan - Hönöjen säännöt

Viime vuosina on Hönöjen piirissä ollut havaittavista jonkinmoista henkistä pehmenemistä. Se ei vielä ole suuremmin vaikuttanut suorituksiimme - onneksi. On kuitenkin aivan selvää, että ilman määrätietoista ryhtiliikettä, emme kykene kilvoittelemaan jatkossa ansaitsemallamme tasolla. Niinpä ehdotankin, että kukin joukkueemme jäsenistä perehtyy tarkasti seuraavaan viestisuunnistuksen valmistautumisen muistilistaan - ja myös jatkossa noudatamme tinkimättä näitä kullanarvoisia ohjeita.

Ja jos joku kaipaa muitakin suoritusta parantavia vinkkejä niitä löytyy osoitteesta: http://rastinuotit.googlepages.com/taitonuotit

PS. Koska em. ohjeet ovat tehty kaikkien urheilulajien kuningasta -suunnistusta - silmällä pitäen, on niistä eittämättä apua muiden hiukan helpompienkin (kuten esim. golfin) harrastajille.

SUOSITTELEN !

torstaina, helmikuuta 07, 2008

Hönöjen perinteinen urheilupäivä - ajankohtakysely

Helou tavarits,

Hönöjen perinteinen urheilupäivä vietetään Lahdessa Kisiksessä. Alunperin ajateltu ajankohta oli osalle porukasta hiukan huono. Siispä käyppä välittömästi ruksaamassa Hönöjen blogiin perustettuun kyselyyn sinulle käypäset turnausjankohdat. (Jos vaan jotenkin molemmat ajankohdat käy, niin laita molempiin rasti, niin saataisiin mahdollisimman moni paikalle.)

Osoitehan on siis: http://honot.blogspot.com/
(kysely löytyy vasemmasta yläkulmasta)

Ohjelmassa pingpong, sulkkis ja golf kepeillä heilumista yms tai sitten jotain muuta. Yksi ajatus olisi 4-pelimallinen turnee ja jokaiseen lajiin arvotaan uudet parit?

Kuka olisi tulossa? Missä jälkipelit?. Näihin kysymyksiin ideoita ja ajatuksia vastaamalla samassa osoitteessa tähän viestiin.

tiistaina, tammikuuta 22, 2008

Mietitkö onko sinussa ainesta Hönöjen edustusjoukkueeseen Jukolassa ?

(1) you show off your scratches and bruises with pride
(2) You optimize your route choices to and from the supermarket
(3) You contemplate moving to Sweden
(4) You stand around after each race comparing results
(5) You always have at least one O-map in the bathroom
(6) You orient a street map of your town to the magnetic north, even
if it means all the street names are upside down
(7) When you begin doodling in a boring class, the doodles all look
like contour lines and you feel a compulsion to add the tick mark
showing which way is down
(8) You hit the "refresh" button every 5 minutes while waiting for race splits to appear online.
(9) You consider taping the shoelaces on your dress shoes
(10) you start getting competitive about training volume on Attackpoint
(11) You think that Gu makes a perfectly acceptable meal
(12) You can recite your Sport Ident number from memory, but often have trouble remembering your phone number
(13) You break out laughing when you realize your pile of dirty clothes
looks like a dot knoll

..... tästä linkistä lisää : http://www.attackpoint.org/discussionthread.jsp/message_18630

..... aina vihonviimeiseen, joka on nro 200

200) When you have read 200 "you know your an orienteer" comments and can still relate to them and laugh

perjantaina, joulukuuta 21, 2007

Levyllinen biisejä kotiseutuhengessä !!

Galaxy, Taverna, Tirra ....

http://www.mikseri.net/artists/?id=57040

Taas Galaxyssa bailataan

kun perjantaina koulukirjat viimein suljetaan
saa Timi mennä Alkoon väkijuomaa ostamaan
me pohjat otetaan kuin aina ennenkin
ja illalla taas avaan oven Galaxyn
näen Sannan joka myös on tullut tänne juhlimaan
kun tänä yönä jälleen Galaxyssa bailataan

nyt peilipallo valaisee jo seinät Galaxyn
mä etsin Sannaa salista ja hänet löydänkin
ja luulen että katseessansa lupauksen nään
on tärkeää hän ettei vain nyt lähde mihinkään
mä haen hänet tanssim........

Tää on hienoo !!

Monipuolinen mies tuo Kimmo Virtanen !

Oletko koskaan kokeillut Googlata itseäsi:http://erkka.vuodatus.net/blog/999038

tai Kimmo Virtasta ....



Ai niin ... Hyvää rauhallista ja rentouttavaa joulua kaikille !

maanantaina, joulukuuta 03, 2007

Tetristä Mikontalon seinällä

Jostain tuolta oikean ylänurkan ikkunasta maisemia ihastellessa pääsi Pekaltakin se legendaarinen tokaisu : "on se ruma". Olisi voinut jäädä tokaisematta, jos olisi tiennyt että jonain päivänä se sama ikkuna toimisi vielä Tetriksen pikselinä



Ja siis lisätietoja tästä hankkeesta osoitteessa:

http://www.mikontalolights.fi/

(Ps. Akille kiitokset vinkistä. Oli jäänyt moinen ihme ainakin multa täysin rekisteröimättä)

Rastilta rastille 2007-2011 (HouseRapReMix)