-täsmähaku

sunnuntai, heinäkuuta 25, 2010

Hönöt valloittivat Retki Rogainingin

Heinäkuinen lauantai Orivedellä lupasi vesisadetta, mutta tarjosikin täydellisen pilvipoutakelin Retki Rogaining 2010 -tapahtumalle. Hönöille osallistuminen 8 tunnin sarjaan oli täysin uusi kokemus, mutta päivä todisti jälleen että rogaining on älylaji.

Päivään valmistautuminen aloitettiin Töyrytiellä jo hyvissä ajoin ennen sovittua klo 7 herätystä. Hiertymien ehkäisemiseksi urheiluteippiä kului etenkin telaketjuosaston miehillä eli Kipillä ja allekirjoittaneella metritolkulla. Mukaan pakattiin kaikkea mahdollista syömistä perinteisestä voikkareista (Kiitos Satulle!) eksoottisempiin energia-patukoihin ja geeleihin. Juomaakin varattiin monta litraa mukaan kisa-alueen rajallisten palveluiden vuoksi. Käytössä oli myös vaseliini "tiettyjen" alueiden hiertymien ehkäisemiseksi.

Paikan päällä kisakeskuskessa oltiin ennen puoli kymmentä. Reittisuunnitteluun jäi aikaa jopa pari tuntia, mutta tietoteknisten ratkaisujen käytöllä ja Hönöille tyypillisen huumoriin verhotun strategisen ajattelun avulla reittivalinta oli selvä jo alle tunnissa. Kisan alkua odotellessa odoteltiin myös kaikkien ennusteiden mukaista sadealuetta saapuvaksi viimeistään lähdön aikoihin klo 12, mutta loppujen lopuksi koko suorituksen aikana ei satanut pisaraakaan.

Rastilta rastille suoraan piirrettynä reitti oli n. 24,4 km, mutta GPS:n mukaan kuljimme yhteensä 33,1 km. Haastetta kasvatti matkan aikana myös useiden rastien sijainti korkeiden kallioiden laella ja Siikanevan ja muiden soiden ylityksiin sisältyneet usean sadan metrin taaperrukset soiden yli. Onneksi kuiva kesä oli tehnyt tehtävänsä, joten soiden ylitys ei varsinaisesti kastellut sukkia. Maisemat Siikanevalla oli upeita. Joutsenilla oli selkeästi oma valtakuntansa suurimman suoaukean keskustan kosteikossa, johon ihmisellä ei jalan ole asiaa.

Matka eteni suunnitellulla reitillä ilman ongelmia. Kisa-alueen laajuuden vuoksi kanssakilpailijoita ei nähty ykkösrastin jälkeen tuntiin pariin juuri lainkaan. Pohjoisimman lenkin aikana tuli vastaan toistakymmentä joukkuetta, mutta Hönöjen valitsemaan suuntaan reittiä ei tuntunut etenevän juuri kukaan. Todennäköisesti olimme kuitenkin oikeassa ja muita ovelampia koska olemme Hönöjä.

Juomisista alkoi tulla pulaa pari tuntia ennen maalia kun olimme edenneet reilut 20 km. Viimeiset vedet kumosimme kurkkuumme toiseksi viimeisen rastin löydyttyä. Edessä oli kuitenkin vielä yli 1,5 kilometrin rastiväli haastavassa maastossa. Pientä krampin riskiä oli jaloissa aistittavissa ja myös keskittyminen oli hapuilevampaa kun takana oli jo reilusti yli 25 km ja liki seitsemän tuntia maastossa. Rastiväliä "piristivät" myös Hönöihin hermostuneet ampiaiset, jotka piikittivät Timoa kertaalleen ja allekirjoittanutta peräti kolmesti. Viimeisellä rastilla teimmekin vajaan reilun viiden minuutin pummin, mutta jälleen kerran mäenpäältähän se rasti löytyi.

Maaliin saavuttiin vajaa puoli tuntia ennen kisa-ajan päättymistä hienoissa fiiliksissä. Jalat olivat aika "tyhjät", mutta henkinen vireys palasi maalissa heti huippuunsa.

Reissu oli opettavainen. Etenemisen suhteen tasainen kävely ja satunnainen jalkojen verryttely alamäen lönköttelyillä oli täysin oikea. 1:40000 mittakaavan kartta tekee usein tepposet etenkin suunnistajille, jotka ovat tottuneet neljä kertaa tarkempaan karttaan. Pitkät rastivälit myös korostavat teiden ja urien käytön tärkeyttä. Samoin syöminen ja etenkin juominen pitää suunnitella pitkässä suorituksessa erityisen tarkkaan.

Tällä harjoittelulla (tai oikeastaan harjoittelun puutteella) Hönöjen suoritus oli täysin optimaalinen. Tuloksena oli yli 30 joukkuueen joukossa 12. sija ja yli 40v -sarjassa kunniakas 3. sija. Ja siis kysessähän olivat rogainingin SM-kisat. Tulostakin suurempi juttu olivat ne henkiset kicksit joita suorituksen onnistuminen sai aikaan. Itsensä voittamisen tunne oli hyvin konkreettinen!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On ne Hönöt kovia! Hyvä poijaat!

Timo Rainio kirjoitti...

Totta joka sana ja kuvat löytyvät täältä: http://picasaweb.google.com/timo.rainio/Retkirogaining2010?feat=directlink#

Timo Rainio kirjoitti...

Ja tulokset löytyvät siis täältä: http://rogaining.fi/uploads/2010/results_8h.htm

Anonyymi kirjoitti...

Spekulaatiota tuloksista. Meidän linnuntiereitti +24 km on selvästi lyhyempi kuin muutamilla voitetulla porukoilla. Esim kaikki etelään lähteneet porukat on kyllä rämpineet metässä oikein kunnolla. Kilsoja on kyllä tullut muttei pisteitä. Vielä krediitit ekaksi kokoporukasta käydyillä 102 ja 91!!

t:kipi

Rastilta rastille 2007-2011 (HouseRapReMix)