-täsmähaku
torstaina, elokuuta 08, 2013
Hönöt kesän 2013 koitoksissa - SYR 2013
Hönöjen veljeskunta aktivoituu perinteisesti näin kesäaikaan. Tässä kevyt yhteenveto mitä on tapahtunut ja millaisin tuloksin.
Somero Yörogaining 2013
Tänä vuonna harrastukset (kalastelu, leipuripäivät, yms.) häiritsivät hiukan tositouhuja ja kesän rogainingreissut jäivät Hönöiltä yhteen ainoaan kisaan. No se olikin sitten se todellinen keskiyön helmi eli Somero Yö Rogaining.
Kahden hengen tiimillä (Kipi ja Timo) taivallettiin kahdeksan tunnin kevyt voimakävelypläjäys iltakymmenestä aamukuuteen. Ilma ja reitti olivat erinomaiset. Hossaan unohtuneet Salomonit pakottivat allekirjoittaneen kaivamaan vanhat OneWay -tossut naftaliinista. Puolessa välissä matkaa kyllä oli selvää, että tossuihin ei ollut parin vuoden valohoito auttanut ja siitä jatkettiin mihin silloin pari vuotta sitten retkirogaining reissulla lopetettiin - eli jalkapohjiin pukkasi kunnon rakkoa ja päkiöissä mystisesti pistelevä "neulatyyny" sai allekirjoittaneen kehittelemään toinen toistaan koomisempia etenemistyylejä.
Mutta eipä se menoa haitannut. Aamukuudelta oltiin onnellisesti perillä. Matkaa tuli taivallettua reilut 32 kilometria ja sijoitus 16:sta kahdeksan tunnin kisaan osallistuneesta 11. (http://www.somero.net/suunnistus/SYR2013/Tulokset_SYR2013.html). Erityisen ylpeitä oltiin tarkemmassa analyysissä (http://www.somero.net/suunnistus/SYR2013/Joukkueiden_rastit_SYR2013.html) ilmenneestä joukkueemme varsin fiksusta reittisuunnitelmasta. Pahimpiin kilpakumppaneihimme verrattuna selkeästi eniten pisteitä suhteessa taivallettuihin kilometreihin - laiskuus se on joka kannattaa tässäkin lajissa.
Tässä linkkejä tapahtumaan ja muiden joukkueiden edesottamuuksiin
- http://www.forssanlehti.fi/uutiset/?newstitle=Kuntoilua+ja+el%E4myksi%E4+suviy%F6ss%E4
- http://ontrail.net/index.html#ex/51f3821a0cf213916101bcc1
- https://picasaweb.google.com/112086854821149137218/SomeroYoRogaining2013?authkey=Gv1sRgCOqvgfiGxbLyAg&noredirect=1#
- http://lupusextreme.blogspot.fi/2013/07/somero-yorogaining-8h-kisaraportti.html
- http://rajavillit.blogspot.fi/2013/07/somero-yo-rogaining-2672013.html
(älykkäiden komeiden miesten laji tämä rogaining - Eikö !)
Hönöt kesän 2013 koitoksissa - Jukolan viesti 2013
Hönöjen veljeskunta aktivoituu perinteisesti näin kesäaikaan. Tässä kevyt yhteenveto mitä on tapahtunut ja millaisin tuloksin.
Jukolan viesti 2013
Tämän vuoden Jukolassa Hönöjen kokoonpanosta puuttui muutama pitkät ja pimeät osuudet jo vuosia hirmuvauhdilla hoitanut takuumenijä (Antti ja Mikko). Toisaalta ilmassa oli mukavaa vanhojen partojen paluun henkeä, kun Kipi (2. osuus) ja Retu (3. osuus) palasivat komeasti pienen tauon jälkeen ruotuun. Kokemus ja nuoruuden into yhdistyivät myös ainutlaatuisella tavalla, kun Nybergin "veljeksiä" oli joukkueessamme oikein kolmen sukupolven verran (4., 5. ja 6. osuus). Itse päätin karistaa sen elämäni ensimmäisen Vesivehmaan Jukolan peikon harteiltani starttaamalla liikkeelle aloittajana. Huolimatta muutaman nimimiehen poissaolosta, uskoimme että Riku ankkurina paikkaisi sen minkä kuusi edellistä viestinviejää olisivat tuhrineet - joka loppujen lopuksi osoittautuikin varsin oikeaan osuneeksi taktiikaksi sillä tarkennuksella että eipä kukaan mainituista kuudesta Rikua edeltävästäkään osuudesta pahemmin omalla "retkellään" erehtynyt harhailemaan. Erityismaininnan ansaitsee Rikun upean osuuden (ankkuriosuuden kaikista 1383 juoksijasta 358:ksi nopein aika) lisäksi nuorimman Nybergin veljeksistä Franssin kaikkien aikojen loppukiri viimeiseltä rastilta maaliin. Hän oli oman osuutensa 1484 juoksijasta tuolla viimeisellä noin 200 metrin rastivälillä 32. nopein. Sprintteriainesta.
Jos et koskaan ole kokenut tai muuten vain tekee mieli muistuttaa mieleen avausosuuden tunnelmia, niin tätä lähemmäksi et fiilistä pääse muuten kuin astumalla lähtöviivalle: http://www.youtube.com/watch?v=PO3v5K6xx3k . Kannattaa kelata lähdön lisäksi erityisesti kohtaan 14:30, jossa itse olin reilut viisi minuuttia videon kaveria myöhemmin. Tuolloin melkoiseksi pullonkaulaksi muodostuneelle kaikille yhteiselle radiorastille oli kerinnyt kertymään jo satojen suunnistajien läjä. Siinä leimausvuoroa odotellessa/siitä taistellessa vierähti reilut viitisen minuuttia. Porukka piti hurttia huumoria yllä kajauttamalla mm. spontaanisti yhteen ääneen kolminkertaiset eläkööt ratamestarin oivalliselle rastijärjestelylle - avaus tarjoaa aina tapahtumia ja painui tälläkin kertaa osaksi unohtumattomia suunnistuselämyksiä !
Lopullinen sijoituksemme oli 1183. (kaikkiaan tuloksen sai 1383 joukkuetta 1630 ilmoittautuneesta)
Tilastonikkarina päätin suhteuttaa kehitystämme monivuotiseen kovaan kilpakumppaniimme "Reilut miehet havumetsien 2" -joukkueeseen. Hönöjen ensiesiintymisessä Asikkala Jukolassa 12 vuotta sitten "Reilut miehet havumetsien 2" tuli komeasti maaliin viimeisenä hyväksytyn tuloksen saaneena. Heidän ja Hönöjen välissä oli silloin sijoituksissa kaksi joukkuetta ja ajassa reilut pari tuntia. Nyt tulimme maaliin vajaat kahdeksan tuntia heitä ennen ja väliin mahtui tasan 200 kovakuntoista joukkuetta. Kehitystä on siis todistetusti tapahtunut, kun huomioi että tuo rakas kilpakumppanimmekin vielä kahdentoista vuoden jälkeenkin pystyi komeasti lähes minuutilleen samaan kokonaisaikaan kuin silloin joskus Asikkalassa.
- Hönöjen osuusajat ja sijoitus: http://results.jukola.com/tulokset/fi/j2013_ju/kilpailijat/1170/
- Kuvia tapahtumasta: https://plus.google.com/photos/103240095620239537586/albums/5892229674968447025
(Joukkue valmiina koitokseen Rikua lukuunottamatta, joka huhupuheiden mukaan oli jo valmistautumassa aamun huippusuoritukseensa)
Hönöt kesän 2013 koitoksissa - Hönöt Master 2013
Hönöjen veljeskunta aktivoituu perinteisesti näin kesäaikaan. Tässä kevyt yhteenveto mitä on tapahtunut ja millaisin tuloksin.
Hönöt Master 2013
Perinteinen vuodesta 2005 pelattu Hönöt Master pelattiin tällä kertaa Lahden golfissa. Takkulan metsäthän on kaikille tutut jo lukion suunnistuksesta ja muistojen virkistämiseksi tällä kertaa rastien sijaan metsästä etsittiin palloja oikein urakalla. Golfissahan nautitaan rennosta tunnelmasta hyvässä seurassa, mutta kentän nöyryyttäessä kai rauhalliset Hönötkin kiroilivat ja mailat meinasi lentää metsää...?
No lopulta kaikki selvisit onnellisti perille ja lopulta lukuisten jälkipelien jälkeen kotiinkin ennen aamua.
Tuloksetkin saatiin ja voitosta käytiin tasainen taisto puolessa matkassa Nuppi oli selvässä johdossa 43 lyönnillä ja Raikku 4 lyöntiä perässä. Viimeisellä reiän alkaessa Jari ja Nuppi olivat tasatilanteessa ja voitto ratkesi Jari parin metrin upotettuun par puttiin. Voittotulokseksi tuli Hönöt tasoon vaatimaton 91 lyöntiä.
Tulokset:
Jari, Nuppi +1, Raikku +2, Aki ja Kimmo + 8, Make +19 ja Timo + 20
perjantaina, kesäkuuta 14, 2013
Se on sitten Jukola viikonloppu
Tällä kertaa mennään tällaisella kokoonpanolla:
1170 Hönöt SK 1 FIN
Osuus, Sukunimi, Etunimi
1 Rainio Timo
2 Virtanen Kimmo
3 Kivinen Mika
4 Nyberg Pertti
5 Nyberg Frans
6 Nyberg Petri
7 Heikkilä Riku
Erityismaininnan ansaitsevat tänä vuonna Nybergin "veljekset". Eipä taida kauhean moni joukkue ole Jukolan historiassa kyennyt värväämään lähtölinjalle juoksijoita samasta perheestä kolmen sukupolven ajalta.
Muutenkin tänä vuonna on ilmassa mukavaa vanhojen partojen paluun henkeä. Kipi ja Retu palaavat komeasti pienen tauon jälkeen ruotuun ja tietysti vankka kokemus hyödynnetään heti aamuyön pimeinä tunteina.
Ja sen minkä alkupää tuhrii, Riku paikkaa kevyesti aamupäivän ankkuriosuudellaan.
Itse ajattelin yrittää, josko se elämäni ensimmäisen Jukolan peikko hyppäisi vihdoinkin harteilta starttaamalla aloittajana liikkeelle. Ja ehkä juuri siksi en malta olla muistelematta (huolimatta että tarina taitaa olla muille tylsistymiseen saakka tuttu) sitä omaa ensimmäistä ja tähän saakka viimeistä ykkösosuutta Asikkala Jukolassa 2002. Perinteisesti liikkeelle auringon vielä mukavasti valaistessa. Pimeän tultu lamppu tietty auttoi. Huolimatta tuntien kulumisesta akut eivät miehessä hyytyneet – lampussa kylläkin. Siinä sitten jokunen hetki mentiin kesäyön rauhasta ja hiljaisuudesta nautiskellen pillkkopimeässä auringon nousua odotellen. Välillä muistan ihastelleeni / ihmetelleen horisontissa aivan toisaalla vaeltavia lamppuletkoja (olivat nimittäin jo kakkosuuden menijöitä jotka ohittivat allekirjoittaneen ”kierroksella”). Nousihan se aurinko sitten lopulta ja ykkösosuudelta tulin komeasti luonnonvalassa vaihtoon. Aikaa oli mennyt hiukkasen vajaa neljä tuntia ja muistaakseni sijoitus komeasti oman osuuteni tuloksen saaneista toiseksi viimeisenä.
Varmuuden vuoksi lähtövaatteen alla on allekirjoittaneen taskut tänä vuonna energiageelien lisäksi pullollaan erilaisia varalamppupatteriviritelmiä. Ja fiilis taatusti nostalgiaa täynnä - saas nähdä kuin jätkän käy !
Ensimmäisestä kerrasta taitaa olla kehitystä tapahtunut sen verran, että nyt voi koko yön seurata lähetystä ihan valtakunnan TV -verkosta - Suosittelen.
Hönöjen blogin keskustelupalstakin on omille "faneille" käytössä perinteisesti osoitteessa: http://honot.blogspot.fi ja tulostietoa ja illan tapahtumia voi seurata myös Jukolan sivuilta osoitteesta: http://www.jukola.com/2013/
Ei muuta kuin menoksi !

maanantaina, maaliskuuta 25, 2013
Hönöt Espanjassa !
Hönöjen Espanjan Alicatessa järjestetyn Golf tourin viralliset tulokset:
Pistebogi:
Timo 96
Kipi 84
Karsu 84
Aki 81
Make 75
Jari 74
Nuppi 73
Ine 72
Raippu 70
Alxi 68
Rahastakin pelattiin, skineistä rahaa korjasi eniten Jari ja Nuppi
Pistebogi:
Timo 96
Kipi 84
Karsu 84
Aki 81
Make 75
Jari 74
Nuppi 73
Ine 72
Raippu 70
Alxi 68
Rahastakin pelattiin, skineistä rahaa korjasi eniten Jari ja Nuppi
maanantaina, heinäkuuta 09, 2012
Suunnistusta ja Golfia - tiukka tulospläjäys Hönöjen alkukesän suurtapahtumista
Jukolan viesti tepsuteltiin tänä vuonna Vantaalla Hakunilan urheilupuiston maastoissa. Joukkue saatiin kerrankin ajoissa kokoon, mutta pientä päänvaivaa joukkueenjohtajalle aiheutti pari päivää ennen varsinaista koitosta Retun persoonallinen tyyli "lämmittää" perunoiden lisäksi myös reisiään kiehuvalla perunankeittovedellä ja sitten pikahälyksellä löydetyn varamiehen edellisen illan herkistelyssä jalkapallokentällä saama urheiluvamma. Onneksi varamiehen varamies (Kuuselan Harri) kerkesi ajoissa paikalle ja Hönöt suoriutuivat taas kerran komeasti urakastaan. Kiitokset myös tänä vuonna Fazerin Real tiimin joukkueenjohtajana (2 Jukola tiimiä ja kieltämättä suorastaan kadehdittava viiden Venla joukkueen enkelparvi Kimmolla hoidettavana) toimineelle Kimmo "jalkahoitaja" Virtaselle majoituksesta, muonituksesta, varustuksesta ja erityisesti Sadun värväämisestä Fazerin Venlajoukkueen leipiin - saipahan laittaa rouvan rattiin ja nukkua rauhassa yön univelkoja paluumatkalla kotiin Tampereelle.
Tarkempaa faktaa yön kulusta tästä: http://results.jukola.com/tulokset/fi/j2012_ju/kilpailijat/900/
Ja jottei ihan menisi pelkäksi urheiluksi, niin samaan syssyyn tuoretta tilastotietoa 7.7 Lahden Messilässä pelatusta vuotuisesta Hönöjen Golf -mestaruustuurnamentista. Ja näinhän siinä kävi:
Nuppi: 86
Jarppa: 87
Make: 88
Aki: 91
Karsu: 93
Era: 95
Raikka: 96
Kipi: 97
Ine: 112
Päivällä pelattiin, alkuillasta kuten kuvasta näkyy vietiin poika saunomaan ja yksityiskohtia loppuillan kekkereistä kuullaan ehkä joskus herkkinä hetkinä leiritulilla. Sen verran huhu kertoo, että osa seurueesta matkasi Gaalatilaisuudesta yön pimeinä tunteina vanhalle kirkolle rohkeasti Igorin ikiomalla pikavuorolla - sitä tarina ei kerro kumpi pelkäsi enemmän Igor vai Hollolan pahat punaniskamme.
perjantaina, kesäkuuta 08, 2012
tiistaina, toukokuuta 15, 2012
Syvällistä analyysia rogainingista ja vähän muustakin
Nyt taitaa alkaa mennä jo vakavaksi, kun suunnistushulluudestakin yrittää löytää jonkinmoisia järjen hiveniä ja niistä on löytävinään vielä kytköksiä laajempiin maailmaan "muuttaviin" yhtä hulluihin ilmiöihin.
http://timorainio.blogspot.com/2012/05/sukulaisissa.html
...tuo kuva on otettu kyllä ennen lähtöä ihan vaan sen takia itsekin epäilimme, että kisan päättyessä tuossa seisovat ihan muut hemmot. 12 tunnin sitkeilyn ja vajaan 45 kilometrin tepsuttelun tuloksena silti komea 22. sija 30 mukaan lähteneen joukkueen joukossa.

maanantaina, helmikuuta 13, 2012
I -joukkue ilmoitettu ja ...kertaus on opintojen äiti Jukolan II -joukkuketta koottaessa
Hönöt osallistuvat ainakin yhdellä joukkueella ensi kesän Jukolaan (http://www.jukola.com/2012/). Joukkue on ilmoitettu tasan samalla kokoonpanolla kuin viime kesänä-
Osuus Sukunimi
Etunimi
1 Mäenpää
Mikko
2 Heikkilä
Riku
3 Mattila
Antti
4 Rainio
Timo
5 Snåre
Pekka
6 Nyberg
Petri
7 Kivinen
Mika
Järjestystä on todella helppo muuttaa,
joten nyt on hyvää aikaa puljata juoksujärjestystä, yms. pikkuseikkoja vaikka
minkämoiseen kuntoon.
Totutusti siirtosummat ja kaikenmoiset rahapalkkiot
suorituksesta meidän tiimissä jätetty köyhien murheeksi. Päinvastoin osallistumismaksu
205€ + 15€ telttapaikkamaksu (tuolle nyt varatulle tontille pystytettävän
tähtitaivaskattoisen kortteerin Riku toivottavasti taas onnistuu järkkäilemään
meille partiopoikien avustukselle) tullaan jyvittämään veljesten kesken
tasapuolisesti. Mutta korvaukseksi saa taatusti hyvää seuraa, mieltä ja upeita
kokemuksia. Bonuksena tänä vuonna, kun
kisa järjestetään Fazerin -Suomen suurimman, kauneimmat ja urheiluhenkisimmän henkilökunnan omaavan …
(onko vielä nuoleskeltava lisää) leipomon lähes pihapiirissä, voimme ehkä salaa
haaveilla ko. yrityksen huippuherkullisten, silmää hivelevän upeiden ja maailmanmainettakin niittäneiden tuotepakettien päätymisestä myös meidän
vaatimattomalle leiripaikallemme. Ja joka tapauksessa tuo samainen yritys voi
olla varma, että tulemme koko joukkueen voimin piipahtamaan
osuusisännyydestäkin vastaavan organisaation promoteltalle – nautiskelemaan
hyvän ravinnon lisäksi huhujen mukaan tarjolla olevasta hengen ja ruumiin
kauneudesta.
Toinen kysymys on sitten, olisiko
lähipiiristämme kerättävissä vielä toinen poppoo. Nyytty ilmoitteli jo, että
juniori Nyberg ja koripallokaveri voisivat olla tulossa. Nyt tarvittaisiin
vielä muutama. Eli vanhoista Hönöistä kiinnostuneet käsi ylös ja mailia mulle heti. Sen lisäksi
jos muuten jollain tietoa halukkaista, niin kyselkääpä. Pienikin
kiinnostuksenele luonnollisesti rekisteröidään suostumukseksi, joten välittäkää
tuo heti myös ”joukkueenjohtajalle”
maanantaina, tammikuuta 02, 2012
Jukola 2012 kutsuu - kuinkas olisi kahden joukkueen taktiikka ?
Ilmoittautumiskutsu tuli ensi vuoden Jukolan järjestäjiltä ja yksi joukkue saadaan takuuvarmasti kokoon. Mutta ideaa voisi kyllä yrittää koota ekan kerran oikein kaksijoukkueinen edustus Hönöille Jukolaan. Tuo Nybergien juniori (taito suunnistaa tunnetusti siinä suvussa jo geeneissä) ilman muuta mukaan ja jos kaksi joukkuetta yritetään saada niin kaikki koris-, golf-, soutu-, marjastus-, metsästys, heinänkorjuu-, naapuri-, tyttö/poika-, vaimo/mies-, serkut/siskot ja vaikka kaljakaveritkin lienee aika käydä läpi ja keppi-porkkana menetelmällä juonitella mukaan. Liikaa ei kannata taitovaatimuksiakaan asetella. Nythän olisi jopa mahdollisuus jakaa porukoita vähän niin, että hulluninnokkaan voisivat mennä siihen alle viidensadan tähtäävään porukkaan (=Hönöt SK II) ja fiilistelijät sitten siihen "tulos saadaan perk... vaikka viikko menis" -porukkaan (=Hönöt SK I).
Eli mitä mieltä olette ja onko jo ajatuksia ketä kysellä....ja oli tai ei niin ei muuta kuin tiedustelu käyntiin.
Hehkutustahan tämä vaatii, joten ihan vähän kuin tämän hehkutuksen tueksi innostuin Joulun pyhinä viime kesän ja vähän aiempienkin vuosien videoita ja kuvia koostamaan. DVD-versiona olemassa lähes kokoillan elokuva, mutta videoeditorin ominaisuuksia kokeillessa syntyi myös oheinen Youtube-henkinen "houserapremix" -versio samaisesta aiheesta.
Ollos hyvä: http://www.youtube.com/watch?v=rCwuO7vW4yg&context=C366cb50ADOEgsToPDskJGCqv1m4a4fDrgx4uYII-t
PS. Ja ainahan meillä on varamies -Virtanen hätätapauksessa paikkaamaan puuttuneet viestinviejät. Tosin kun ao. linkin tiedotteen luin niin pelkään pahoin, että saattaa ensi kesänä kummasti myös Fazerin tiimiteltta vetää häntä puoleensa (http://www.fazer.fi/Uutiset/Fazer_PR/Fazer-yhteistyohon-huippusuunnistaja-Minna-Kaupin-kanssa/).

torstaina, joulukuuta 15, 2011
Tästä se taas lähtee - Hönöjen suunnistusvuosi 2012
tiistaina, lokakuuta 11, 2011
tiistaina, heinäkuuta 19, 2011
Jari Karvanen - Hönöjen Golf -mestari vuosimallia 2011
Hönöjen Golf-mestaruus ratkaistiin tällä kertaa seuran "kotikentällä" Messilässä:
1) Jari: 85
2) Karsu 89
3) Nuppi 90
4) Kipi 94
5) Era 95
6) Timo S 96
7) Make 98
8) Ville 100
9) Ine 106
10) Raikku 107
11) Aki, ei tulosta pallot hukassa => Vuoden 2012 Hönögolfin järjestelyvastaava
Tarkempaa raporttia päivän ja erityisesti illan tapahtumista odotellaan ....
Kuvallista materiaali päivän tapahtumissa ei valitettavasti ollut vielä saatavissa, joten paremman puutteessa korvateen ne pienellä valistuselokuvalla oikeanlaisen riittävästi hiilihydraatteja sisältävän ravinnon tärkeydestä:

sunnuntaina, heinäkuuta 10, 2011
Maailmanmestaruus !!
Hönöt ovat sitten saaneet uuden sulan hattuunsa olemalla mukana voittamassa kirkkovenesoudun maailmanmestaruutta. Jos nyt aivan ruvetaan hiuksia halkomaan, niin tuo voittajajoukkue on kyllä oikeastaan Takon soutajat Tampereelta, mutta kun Mäenpään Mikko nyt voittajajoukkueessa souti niin eikös siitä kasvattajaseurallekin (??) pieni kunnia kuulu...ja vaikkei kuuluu niin tyylille uskollisena otetaan.
Tulokset löytyvät täältä: http://www.suursoudut.fi/kaikkitulokset/tulos11/ss11552a.htm ja monitoimimiehemme lajinsa parissa alla olevasta kuvasta.
Isot Onnittelut Mikolle ja koko joukkueelle !
Tulokset löytyvät täältä: http://www.suursoudut.fi/kaikkitulokset/tulos11/ss11552a.htm ja monitoimimiehemme lajinsa parissa alla olevasta kuvasta.
Isot Onnittelut Mikolle ja koko joukkueelle !
maanantaina, kesäkuuta 13, 2011
Hönöt SK juhlii suunnistusuransa kymmenettä Jukolaa Virolahdella - tervetuloa mukaan !
Tämän vuoden Jukolan on sen järjestäjäseuran Vehkalahden Veikkojen 100-vuotisjuhlakilpailu. Hönöt tulee komeasti perässä ja viettää oman suunnistushistoriansa kymmenettä Juhlajukolaa.
Metsään säntäämme joukkueella:
1343 Hönöt SK 1 FIN
1 Mikko Mäenpää
2 Riku Heikkilä
3 Antti Mattila
4 Timo Rainio
5 Pekka Snäre
6 Petri Nyberg
7 Mika Kivinen
(http://www.jukola.com/ilmoittautuminen/?kieli=fi&kisa=j2011&view=1&sarja=ju&joukkue_id=22289&session_id=7)
Niille vähän vähemmän puupäille, jotka ymmärtävät viettää tämän perinteisesti varsin kostean kesäyön sohvan (ja...???) lämmössä, reaaliaikaista tulostietoa löytyy Jukolan sivuilta osoitteessa: http://www.jukola2011.net/
Hönöjen sivuilla (http://honot.blogspot.com/) on yhä käytössä vanha tuttu Hönö -Chat. Lisäksi Hönöjen upouusi Yammer -ryhmä (https://www.yammer.com/honot) tarjoaa hiukan rajoitetummalle kuulijajoukolle suunnatun foorumin rajummillekin sensuroimattomille kommenteille. Vaikkei se ehkä sillä hetkellä viestin lähettäjästä saatikka myöskään sen kohteesta siltä tuntuisi, niin jospa ne "kannustavat" kommentit silti jotain ihmeellistä henkistä tukea toisivat siellä väärällä vuorella, ihan väärällä osuudella olevien muiden urheilijoiden kanssa sitä väärällä rastimääreellä varustettua rastilippua ihmetellessä.
Joku saatta ihmetellä missä konkarimme Kimmo kunto Virtanen lymyilee. Päätimme, että näin juhlavuoden kunniaksi, emme ainakaan sille kaikkein rakkaimmalle viholliselle eli Oululaisen Reissumiehille häviä. Joten Kimmo pestattiin valmentamaan reissumiestin kokonaan Jukolan ensikertalaisista muodostuvaa kakkosjoukkuetta. Tuli muuten jotenkin mieleen ne muistot kymmenen vuoden takaa sieltä vesivehmaalta teltan edestä, kun Kimmo Hönöjen yhtä untuvikoille yritti opettaa kuinka kartalta erottaa polun purosta. Ja koska varma on aina varmaa, lupauduimme vielä toimittamaan samaiselle joukkueelle ystävyyden osoituksena majoitusteltan (sen reikäisimmän varastoista löytyvän) ja siitä korvaukseksi osallistumaan joukkueen muonavarojen tyhjennykseen (tosin Reissumiesten joukkueen taustat tietäen, edes Hönöt eivät luultavasti noita varastoja yhden viikonlopun aikana määräänsä enempää pysty harventamaan). Eli nyt ainakin allekirjoittanut vaan yrittää muistaa ihan sillä vihonviimeiselläkin rastilipulla tavata vielä toisen kerran sen rastimääreen, niin Reissumiehet on päihitetty (taas kerran / kerrankin / jospa edes tämän kerran / no kaikkemme ainakin yritimme).
sunnuntaina, toukokuuta 01, 2011
sunnuntaina, marraskuuta 28, 2010
Hönöt haastettu mailapeliturnaukseen Mukkulan koulun juniorien (Jukka & co,) puolesta maaliskuussa
Mukkulan koulun juniorit (Karvasen Jukka, Multasen Jarkko ja ties ketkä muut nuoret uroot) ovat heittäneet haasteen Hönöille mailapeliturnajaisten muodossa. Elikkä 19.3.2011 Lahden kisapuistossa selviää selättääkö nuoruuden into iän tuoman kylmän harkintakyvyn ja armottoman kokemuksen. Aseiksi tähän urheiluhallien gladiaattorien kohtaamiseen on valittu sulkapallomaila, pingispallo, kössitossut ja tenniskyynärpää unohtamatta Golf etikettiin eittämättä aina liitettäviä ruutuhousuja.
Ja ehkä ihan vaan varmuuden vuoksi Jari on varannut lähivakuutuksen saunan jälkipeliä varten. Siellä viimeistään tappiotkin muuttuvat voitoiksi ja erotellaan miehet marjanpoimijoista.
Laittakaapa kaikki ko. päivä kalentereihinne .... ja sitten kipinkapin treenaamaan !
PS. Haasteen vastaanottaneena olen tullut siihen tulokseen, että näin haastavassa tilanteessa joukkue tarvitsee ehdottomasti myös (ainakin alkuillasta) täyspäisesti VAIN valmennus- ja kisanaikaisiin huoltotehtäviin keskittyvän henkilön - ja lajituntemuksen vs. kyvykkyyden perusteella ehdottaisin tuohon tehtävään ... ITSEÄNI !

torstaina, marraskuuta 18, 2010
Oletko aikeissa järjestää maailman suurimman suunnistustapahtuman ?
Tässä ohjeet: http://www.jukola2010.net/sivut/media/aineistot/Kytaja-Jukola_loppuraportti_web.pdf
- ei se ainakaan ohjeistuksen tarkkuudesta jää kiinni. Tosin joskus hyvä dokumentaatio saattaa myös aiheuttaa jonkinsorttista rimakauhua.
- ei se ainakaan ohjeistuksen tarkkuudesta jää kiinni. Tosin joskus hyvä dokumentaatio saattaa myös aiheuttaa jonkinsorttista rimakauhua.
lauantaina, heinäkuuta 31, 2010
Veri vetää vaeltamaan !
Näyttää olevan taas se aika vuodesta, kun Hönöjen retkeilyjaostolaiset pakenevat etelän pusikoita Lapin "nummille". Kimmo ja Jouko ovat juuri nyt jossain Itä-Lapissa. Heidän kuvia odotellessa sopii nautiskella Mikon reissukuvista osoitteessa:
http://picasaweb.google.fi/115822856094883497084/Saariselka2010?authkey=Gv1sRgCMf6ifqjro2otQE#
Kerta kaikkiaan upeaa menoa.
Ja jottei tavoitteet loppuisi kesken, niin linkki todellisen reissumiehen retkiin löytyy osoitteesta: http://www.saunalahti.fi/~elampen/

maanantaina, heinäkuuta 26, 2010
Statistiikkaa kevään ja kesän Hönöilyistä
Pekan Retki Rogaining kisaraportin tueksi vielä linkit kisatuloksiin ja traxmeet -reittikuvaus:
- http://rogaining.fi/uploads/2010/results.html
- http://rogaining.fi/uploads/2010/teamresult_823.htm
- reittimme metri metriltä:
http://www.traxmeet.com/traxmeet/showperformance.jsp?performanceid=2882349386
Samalla tuli myös tutustutta traxmeet -gps reittipalveluun, joten tässä muutaman muunkin retkemme reitit ihmeteltäviksi:
- Kytäjä - Jukola: http://www.traxmeet.com/traxmeet/showperformance.jsp?performanceid=2882322890
- Salpaus - rogaining: http://www.traxmeet.com/traxmeet/showperformance.jsp?performanceid=2882349439
- Ponsa - Rogaining: http://www.traxmeet.com/traxmeet/showperformance.jsp?performanceid=2882331491

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Rastilta rastille 2007-2011 (HouseRapReMix)